Tanja Karppinen

Tiedotteet

Kirjanvaihtotori sunnuntaina 13.6. ja 20.6. klo 8-12

Tiedotteet – 8. kesäkuuta 2010

Kirjanvaihtotori Kauppatorilla sunnuntaina 13.6. klo 8-12

Kirjanvaihtotori toimii tulevana sunnuntaina 13.6. klo 8-12 ja seuraavana sunnuntaina 20.6. klo 8-12. Tapahtumat toteutetaan säävarauksella.

Tapahtuman ideana on, että torilla kävijät voivat vaihtaa maksutta omia kirjojaan vihreiden kojulla kirja kirjasta -periaatteella. Kierrätysidea on otettu hyvin vastaan ja vaihtotoreille on muodostunut jo oma vakiokävijäjoukkonsa. Joka sunnuntai paikalle löytää myös uusia kirjojen ystäviä. Kirjojen vaihtamisen lisäksi torilla on perinteisesti käyty myös vilkkaita keskusteluja ajankohtaisista aiheista.

Lappeenrannan seudun vihreiden sivuilla lisää toiminnasta: http://www.lappeenrannanseudunvihreat.fi/

Ei kommentteja »

Suosittu Terem-Quartet esiintyy Lappeenrannassa 25.5. klo 19

Tiedotteet – 19. toukokuuta 2010

EU-Venäjä -innovaatiofoorumi tuo Lappeenrantaan sadoittain kansainvälisiä merkkihenkilöitä 25.–27.5., mutta myös yhden maailman kysytyimmistä kansansoitinyhtyeistä, venäläisen Terem Quartetin, joka nousee kaupunginteatterin lavalle tiistaina 25.5.2010 klo 19!

Pietarilainen Terem-Quartet soittaa uudella tavalla ja hyvin mukaansatempaavasti perinteisiä venäläisiä kansansoittimia. Kvartetin esityksessä kyytiä saavat niin bassobalalaikka, sorpaano- ja alttodromrat kuin harmonikkakin. Viime vuoden Euroviisuissakin lavalla nähty kvartetti esiintyy innovaatiofoorumin vieraiden lisäksi nyt myös kaikille muille kiinnostuneille Lappeenrannassa!

Tänä päivänä Terem-Quartetia kutsutaan Pietarin ja Venäjän käyntikortiksi maailmalla. Heidät lähetetään matkaan, kun halutaan näyttää Venäjän parasta osaamista! Yli 20 toimintavuotensa aikana Terem Quartet on soittanut yli 2 500 konserttia 60 maassa sekä osallistunut 63 festivaaleille ympäri maailmaa.

Terem-Quartet
Lappeenrannan kaupunginteatterissa
Tiistaina 25.5.2010 klo 19.00


Lippujen hinnat:

aikuiset 19 euroa,
lapset alle16 v., opiskelijat (opiskelijakortilla) ja Suomi-Venäjä-Seuran jäsenet 9 euroa

Lippuja saa ovelta ja etukäteen Suomi-Venäjä-Seuran Lappeenrannan konttorilta osoitteesta Valtakatu 23, lappeenranta@venajaseura.com, Marina Rantanen (05) 451 2014.

Ei kommentteja »

Kirjanvaihtotorille sunnuntaina 23.5. klo 8-12

Tiedotteet – 19. toukokuuta 2010

Lappeenrannan Vihreät järjestävät taas aiempien vuosien tapaan Lappeenrannan Kauppatorilla kirjanvaihtotoreja. Tapahtuman ideana on, että torilla kävijät voivat vaihtaa maksutta omia kirjojaan vihreiden kojulla kirja kirjasta -periaatteella. Kierrätysidea on otettu hyvin vastaan ja vaihtotoreille on muodostunut jo oma vakiokävijäjoukkonsa. Kirjojen vaihtamisen lisäksi torilla on perinteisesti aamuvarhaisella käyty myös syvällisiä keskusteluja ajankohtaisista poliittisista aiheista.

Seuraava kirjanvaihtotori järjestetään sunnuntaina 23.5. klo 8-12 Kauppatorilla. Tervetuloa!

Ei kommentteja »

Nuukuusviikko 19.-25.4.2010

Tiedotteet – 20. huhtikuuta 2010

Nuukuusviikkoa, jokakeväistä ekologisen kulutuksen teemaviikkoa, vietetään 19.-25.4.2010. Kierrätysliikkeen järjestämä Nuukuusviikko rohkaisee tänä vuonna valitsemaan ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviä elämäntapavalintoja. Esillä ovat arkielämän kestävät valinnat, joiden mukaisesti monet suomalaiset elävät tälläkin hetkellä maaseudulla ja kaupungeissa.

Teemalla “Vähemmän kulutusta - enemmän elämää” halutaan korostaa, että ekologisesti kestävät elämäntavat eivät välttämättä vaadi luopumaan sellaisesta, joka on yksilölle elintärkeää. Viikolla keskustellaan myös kohtuustaloudesta vaihtoehtona nykyiselle kestämättömälle talousjärjestelmälle, joka perustuu luonnonvarojen ylikulutukseen eikä edes lisää hyvinvointia odotetulla tavalla.

- Ilmastonmuutoksen ja  luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen torjumiseksi sekä oikeudenmukaisen  ja ekologisesti kestävän  yhteiskunnan toteutumiseksi on supistettava radikaalisti luonnonvarojen kulutusta, sanoo Nuukuusviikon koordinaattori Senni Luosujärvi .

- Kohtuullistamalla  henkilökohtaista luonnonvarojen kulutusta tavoilla, joissa  korostuu yhteisöllisyys, itse tekeminen ja omaehtoisuus, voi lisätä itsensä ja ympäristön hyvinvointia, kertoo Maan ystävien puheenjohtaja Tiina Ahokas

Teemaa tuodaan esille “Vähemmän kulutusta - enemmän elämää” -julistenäyttelyn muodossa. Näyttelyn visuaalisen ilmeen on toteuttanut Juho Hellsten. Näyttelyssä  esitellään ihmisiä ja yhteisöjä, joiden elämänvalinnat vähentävät luonnonvarojen kulutusta asumisessa, ruuanhankinnassa, liikkumisessa ja työnteon järjestämisessä. Samalla valinnat ovat heidän mielestään nostaneet elämänlaatua arjen elämyksellisyyden kautta.  Näyttelyssä esiteltyjen henkilöiden haastattelut voi lukea  www.nuukuusviikko.fi-sivulla 20.4 alkaen.

Nuukuusviikko näkyy eripuolella Suomea pääkaupunkiseudun lisäksi mm. Rovaniemellä, Vaasassa, Lohjalla, Kuopiossa, kirjastoissa ja Kierrätysliikkeen jäsenjärjestöjen toiminnassa. Tapahtumien ja Vähemmän kulutusta - enemmän elämää-teemanäyttelyn tiedot löytyvät Nuukuusviikon tapahtumakalenterista: http://www.nuukuusviikko.fi/tapahtumat.

Vähemmän kulutusta – enemmän elämää - näyttely on esillä 24.-25.4. Kierrätystehdas-tapahtumassa Helsingin Kaapelitehtaalla, joka on suurin Nuukuusviikon aikana järjestettävistä tapahtumista. Viikkoa vietetään myös kulutus.fi-sivustolla, jossa ilmestyy aiheeseen liittyviä kirjoituksia.

Lisätietoja:

Senni Luosujärvi, Nuukuusviikon koordinaattori
senni.luosujarvi@maanystavat.fi, puh 0400 911 891

Tiina Ahokas, puheenjohtaja Maan ystävät,
tiina.ahokas@maanystavat.fi, puh.040 826 8421

http://www.nuukuusviikko.fi/

Ei kommentteja »

Nuorten venäläisten lastenkirjoilijoiden vierailu Suomessa 14.-20.4.2010

Tiedotteet – 12. huhtikuuta 2010

NUORTEN VENÄLÄISTEN LASTENKIRJAILIJOIDEN VIERAILU SUOMESSA 14.-20.4.2010

SUOMEN VIERAILUN OHJELMA:

14. huhtikuuta/ keskiviikko
11.00 Venäläiset lastenkirjailijat vierailevat  Hannu Mäkelän luona 16.00 Interaktiivisen KROKOTIILI-näyttelyn avajaiset. Näyttely kertoo tunnetusta venäläisestä lastenkirjailijasta Kornei Tshukovskista (1882-1969). Korjaamo, Raitiovaunumuseo

15. huhtikuuta/ torstai
11:00 Venäläiset lastenkirjailijat vierailevat  Kallion kirjastossa 15:00 Grigori Oster ja Alexander Reichstein Huviksi ja haitaksi, WSOY 2010 - julkistamistilaisuus 17:00 Korjaamo Shop: vieraina Grigori Oster ja nuoret venäläiset lastenkirjailijat

16. huhtikuuta/ perjantai
09:00 - 12:00 Esiintymiset Suomais-venäläisessä koulussa, Kaarelankuja 4 14:00 ? 18:00 Helsingin yliopisto: Venäjänkielinen lastenkirjallisuus:
historia ja nykypäivä

17. huhtikuuta/ lauantai
09:00 - 14:00 Kansainvälinen konferenssi lastenkirjallisuudesta ja kaksikielisyydestä vanhemmille, päivähoitajille, venäjän kielen opettajille. Venäjän tiede- ja kulttuurikeskus

18. huhtikuuta/ sunnuntai
14:00 LIATPOIS! - Musikantit-Lastenkulttuurikeskuksen nukketeatteriesitys 14:30 Venäjän nuoret lastenkirjailijat esittäytyvät (Café Korjaamo)

19. huhtikuuta/ maanantai
15:00 Vierailu Suomen Nuorisokirjallisuuden instituutissa (Tampere)

20. huhtikuuta/ tiistai
09:00 (tai 10:00) Satutunti lapsille (Tampereen kirjasto) 11:00 Kuinka voi Venäjän lastenkirjallisuus tänään? - avoin keskustelu

Lisätietoa:
  kääntäjä Anna Sidorova
anna.sidorova@helsinki.fi, puh. 050 563 29 02

Ei kommentteja »

Mikael Agricolan ja suomen kielen päivä tänään 9.4.10

Tiedotteet – 9. huhtikuuta 2010


Mikael Agricolan ja suomen kielen päivä

Mikael Agricolan (n.1510–1557) ja suomen kielen päivää vietetään jälleen 9.4. koko maassa. Mikael Agricola -seura järjestää Turussa ohjelmaa kevätkokouksensa yhteydessä. Agricolan päivän juhlaesitelmässä tutustutaan professori Kaisa Häkkisen johdolla tietokantaan, jonka avulla Agricolan tuotanto on jälleen monipuolisemmin saavutettavissa. Tilaisuudessa myös julkistetaan Häkkisen toimittama Agricolan Psalttarin (1551) uusi, helposti luettava laitos.

Agricolan ajan suomen kieli ei aukene helposti nykylukijalle. Suurin este on Agricolan vaihteleva kirjoitustapa, joka poikkeaa nykysuomen selkeästä oikeinkirjoitusjärjestelmästä. Tekstien kirjoittaminen ääntämisen mukaisella tavalla helpottaa lukemista olennaisesti.

Suurin osa Agricolan kielestä on ymmärrettävää alkuperäisessä hahmossaan.

Maaherranmakasiinin (Henrikinkatu 10) Porthan-salissa klo 16.30 alkavassa esitelmätilaisuudessa professori Kaisa Häkkinen ja tutkija Nobufumi Inaba Turun yliopiston suomen kielen oppiaineesta kertovat aiheesta ”Mikael Agricolan teosten uudet muodot” ja näyttävät, miten nykyaikainen tietotekniikka palvelee uutta Agricola-tutkimusta ja -harrastusta. Häkkisen ja Inaban monivuotisen hankkeen tuloksena laadittu morfosyntaktinen tietokanta avaa digitaaliseen muotoon saatettua Agricolan kirjallista tuotantoa siten, että sen pohjalta voidaan tuottaa erityisesti tutkijoille tarkoitettuja, monitieteistä Agricola-tutkimusta palvelevia erikoiseditioita, osatietokantoja ja hakuja sähköisessä muodossa. Tietokannasta on toki hyötyä myös muille Agricolasta kiinnostuneille.

Agricolan Psalttarin julkistaminen

Tilaisuudessa julkistetaan myös Mikael Agricolan Psalttarin (1551) uusi laitos, jonka on toimittanut Kaisa Häkkinen. Julkaisu ilmestyy suomen kielen ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen yhteisessä julkaisusarjassa nimeltä Wanhan suomen arkisto. Agricolan alkuperäiset sananmuodostustavat ja lauserakenteet on säilytetty, jotta lukijalle syntyy oikea kuva Agricolan kielen ominaislaadusta.

Agricolan Psalttarin koko teksti tuleekin näin neljän ja puolen vuosisadan takaa kaikkien suomalaisten ulottuville.

Psalmien kirja eli Psalttari on kristikunnan vanhin ja ahkerimmin käytetty rukouskirja. Keskiajan latinankielisten psalmien perinne jatkui uskonpuhdistuksen jälkeen suomen kielellä. Psalmeja on hengellisen sisältönsä lisäksi arvostettu myös runotaiteena. Vaikka varmaa tietoa Psalttarin todellisesta suomentajasta tai suomentajista ei ole, Agricolan oma kädenjälki näkyy Psalttarissa konkreettisimmin esipuherunossa, jossa luetellaan muinaisten suomalaisten epäjumalia ja kerrotaan pakanallisista palvontamenoista. Runo on suomalaisen uskontotieteen vanhin ja usein siteerattu lähde. Runossa mainitaan monia sellaisia uskomusolentoja, jotka ovat myöhemmin jatkaneet elämäänsä Kalevalan sivuilla.

Mikael Agricola -seuran kevätkokouksen ja esitelmätilaisuuden jälkeen klo 17.45 on seppeleenlaskutilaisuus Agricolan patsaalla, josta siirrytään Turun tuomikirkon Agricola-kappeliin klo 18 alkavaan Vesper-tilaisuuteen. Agricolan päivän kahvit nautitaan vesperin jälkeen tuomiokirkon sakastissa. Tervetuloa!

http://www.mikaelagricolaseura.fi/

Ei kommentteja »

Hyvälle tuulelle! Tuulitapahtuma 16.4. klo 16–18 Lappeenrannan kirjastolla

Tiedotteet – 6. huhtikuuta 2010

Hyvälle tuulelle! Tuulitapahtuma 16.4. klo 16–18 kirjastolla

Perjantaina 16.4. klo 16–18 Lappeenrannan kaupunginkirjaston musiikkiosaston luentosalissa järjestetään Tuulitapahtuma, jossa kuullaan kolme tuulesta temmattua alustusta: Jenni Latikka Ilmatieteen laitokselta kertoo Tuuliatlaksesta, Petteri Laaksonen Tuulisaimaa Oy:stä valottaa “tuulivoima-aikeita” ja Laatu-Sähkön Antti Saastamoinen juttelee pientuulivoimaloista. Tilaisuus on avoin ja maksuton. Tervetuloa hyvälle tuulelle!


Ei kommentteja »

Iloinen norppatapahtuma Lappeenrannassa 26.2.2010 klo 17

Tiedotteet – 23. helmikuuta 2010

Iloinen norppatapahtuman Lappeenrannassa 26.2.2010 klo 17.00–18.30

Tapahtuma alkaa yleisöluennolla Lappeenrannan pääkirjastolla klo 17.00 “Puoli kuuta peipposesta vai koko kuutti Nestorista juhannukseen. Saimaannorpan elämän vaarallisin aika turvalliseksi.” Kaarina Tiainen, Suomen luonnonsuojeluliiton aluepäällikkö luennoi aiheesta. Paikalla on myös Saimaan Norppaklubin edustajia keskustelemassa toiminnasta saimaannorpan hyväksi.

Klo 18.00 starttaa kulkue maakuntakirjastolta Valtakatua pitkin kävelykatu Oleksin norppapatsaalle, jossa sytytetään kynttilöitä syntyville kuuteille ja toivotaan pesintärauhaa. Oleksilla on jaossa kynttilöitä, mutta toivomme mahdollisimman monen ottavan mukaan oman kynttilän.”

Tilaisuus on avoin ja maksuton – tervetuloa!

Veeti-kuutti by Kaarina Tiainen

Kaarina Tiaisen piirtämä Veeti-Kuutti

Ei kommentteja »

Kalevalan ja karjalaisuuden päivän juhla Helsingissä 28.02.2010 klo 17:00 - 28.02.2010 klo 18:30

Tiedotteet – 12. helmikuuta 2010


Kalevalan ja karjalaisuuden päivän juhla Helsinki 28.02.2010 klo 17:00 - 28.02.2010 klo 18:30

Kalevalan käsikirjoitus valmistui alkuvuonna 1835, siten tänä vuonna vietetään Kalevalan 175-vuotisjuhlaa. Kalevalan ja karjalaisuuden päivän juhlassa juhlapuheen pitää Karjalan Kielen Seuran puheenjohtaja, arkkipiispa Leo. Dosentti Pentti Paavolainen käsittelee Jaakko Juteinia ja kalevalaista runoutta. Ohjelmassa myös musiikkia ja tanssiesitys.

Ohjelma:
Avajaispuhe, Karjalan Liitto

Larin Parasken laulut, Sari Savunen, Karoliina Paunonen, Kalleheikki Kannisto Jaakko Juteini ja kalevalainen runo, dosentti Pentti Paavolainen Kansantanssiesitys, Roigu Juhlapuhe, arkkipiispa Leo Karjalaisia lauluja, Sari Savunen, Karoliina Paunonen, Kalleheikki Kannisto Muutokset mahdollisia

Tervetuloa! Vapaa pääsy.

Tapahtuman järjestää Karjalan Liitto ja  OK-opintokeskus.

Lastenkonsertti Karjalatalolla 28.2. klo 13

Karjalaisen Nuorisoliiton järjestämä Kalevalan 175-vuotisjuhlavuoteen liittyvä lastenkonsertti Kalevalan päivänä 28.2. klo 13 Karjalatalolla. Mimmit-yhtye (Pauliina Lerche ja Hannamari Luukanen) laulattaa ja leikittää. Vapaa pääsy. Katso lisää www.karjalainennuorisoliitto.fi.

Karjalaisuuden ja Kalevalan päivän juhla ( http://www.karjalanliitto.fi )

Tiedustelut:

Anna Rauhala <anna.rauhala@karjalanliitto.fi> puh. (09) 7288 1712

Ei kommentteja »

Two open lectures in English on 16 February 2010: “RACISM AS A GENERATIONAL QUESTION” and “I’M NOT A RACIST, BUT…”

Tiedotteet – 12. helmikuuta 2010


The South Karelian Institute/LUT with the North-Karelian Summer University are organizing

Two open lectures in English on 16 February 2010. Welcome!

 

 

Antti Kivijärvi (Doctoral Student, Researcher)

RACISM AS A GENERATIONAL QUESTION

Racism in everyday encounters of young people

 

The lecture focuses on an analysis of current racism in Finland and some of its historical connections from the perspective of youth research. Multiculturalism and racism in Finland are, among others, generational questions; partly because of increasing immigration, the “imagined” homogeneity of the Finnish population cannot be taken for granted by younger generational cohorts. Furthermore, a significant number of people with immigrant backgrounds in Finland are under 30 years of age. This means that multicultural encounters and experiences of racism are faced mostly by young people (in schools, leisure, etc.), while many adults have a possibility to retreat to spaces of “their own”. From this standpoint, it is essential to contrast the discourses of racism constructed by young people with multicultural backgrounds and adult members of the Finnish majority.

The lecture is based on a recent (yet unpublished) study about definitions of racism by adult youth workers and “multicultural” young people. In addition, international and national sociological debates over racism will be utilized.

 

Time: 12.15-13.45

Place: lecture room 4301+02/Lappeenranta University of Technology

 

 

Päivi Harinen (D.Phil., Adjunct Professor)

I’M NOT A RACIST, BUT…

“A stricture against immigration” as a non-traditional discourse of traditional nationalism

 

The lecture focuses on an analysis of the current Finnish discourse called stricture against migration (or migration policy, more exactly). This critical discourse and the movement around it have, on their part, offered new channels for racism and intolerance, even though the “critical ones” make a clear distinction to open racism (“we are not against individual/special immigrants”). This discourse, however, contains numerous references to cultural hierarchies where Finns are seen as civilized (home)land owners and the native culture as something to be carefully protected against “dark forces”. Many features of the patriotic and exclusive Finnishness can be recognized in this critical movement, which now is seeking for space also in the agendas of national high level decision making.

The lecture is based on analyses made by Finnish scholars of multiculturalism, as well as on personal experiences as a teacher in a multicultural university, and as an inhabitant of a small Finnish municipality where immigrants are met only occasionally.  

 

Time: 14.15-15.30

Place: lecture room 4301+02/Lappeenranta University of Technology

Ei kommentteja »

Tanja Karppinen on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu