Tanja Karppinen

“Tämä on sitä Paasilinnan hullua huumoria: kateus, katkeruus, epäluulo, pelko, valhe ja väkivalta. Maalaiskylässä supistaan, tuijotetaan, juorutaan kylänraitilla niin, että suusta vaahto valuu. Mitä ihminen ei ymmärrä – sen hän kieltää. Ulvova Mylläri on näytelmän kyläläisille kova pala purtavaksi. Sillä eihän se nyt helekatti sovi, että tällä kylällä kulkee erikoisia, valovoimaisia ja persoonallisia ihmisiä!”

Kesäteatterikausi on jälleen korkattu. Tarjolla on laaja kirjo erilaisia ja -tasoisia esityksiä ympäri Suomen kaupunkien ja kylien, metsien ja peltojen. Kävin tässä kesälomallani katsomassa Joensuun Hasaniemen teatterissa Paasilinnan tekstiin perustuvan Ulvovan myllärin, enkä saa tarinaa mielestäni. Ajatuksissani sijoitan myllärin tähän päivään ja rakkaaseen rajamaakuntaamme Etelä-Karjalaan, jonka luovuutta ja innovatiivisuutta olemme hakeneet kissojen, koirien kanssa jo aikoja. Kun kissat ja koirat on nyt kokeiltu, antaisimmeko myllärille mahdollisuuden?

Kirjailija Arto Paasilinna ei esittelyjä kaipaa, tuskinpa hänen tekstinsä Ulvova myllärikään enemmälti. Tarinassa kylään on muuttanut uusi ihminen: yksinäinen mylläri, joka on käytökseltään ehkä vähän töksähtävä ja hiomaton, mutta pohjimmiltaan herkkä, työteliäs, rehellinen ja hurmaava suomalaismies. Myllärillä sattuu olemaan myös eräs outo tapa, hän ulvoo yksinäisyyttään ja ahdistustaan yöhön. Kylään tullessaan hänellä on päässään villejä suunnitelmia, joilla kehittää myllytoimintaa koko kylän hyväksi. Kyläyhteisö on kuitenkin epäluuloinen; myllärihän on muualta tullut, vieras, erilainen. Hullu! Talikot tanaan ja mylläri hus pois, vaikka hullujenhuoneelle!

Alkuperäinen tarina sijoittuu sotien jälkeisiin vuosiin. Aihe on kuitenkin ajaton, myös paikaton. Erilainen leimataan turhan usein hulluksi, kuten mylläri, tai muuten huonoksi, vialliseksi. Ainakin hän on pelottava. ”Mylläreitä” on ollut yhteisöissä aina, mutta nykypäivän globaalissa yhteiskunnassa erityisesti muualta tulleita mylläreitä, vieraita ja erilaisia, on koko ajan enemmän. Näin on maailmalla, Suomessa ja myös maakunnassamme.

Nyky-yhteisöissä kateus, katkeruus ja pelko kohdistuvat yksilöiden lisäksi kokonaisiin vähemmistöihin. Yhtään mylläriä ei välttämättä oikeasti tunneta, tai yhden myllärin perusteella leimataan kaikki myllärit, joilla on toistensa kanssa lopulta yhteistä usein hyvin vähän, jos sitäkään. Mylläri on erilainen, se tieto riittää, oli hän sitten sisimmältään millainen tahansa. Suvaitsemattomien kyläläisten on helpompi pitää päänsä pensaassa ja räkyttää nimettömänä netin tai lehtien palstoilla kuin pyrkiä aitoon vuorovaikutukseen. Onhan kamalaa, kun myllärit eivät aina tiedä, miten käyttäytyä uuden yhteisön – usein jopa kirjoittamattomien – normien mukaan.

Ulvova mylläri ei ollut hullu, sen tiesivät poliisi Portimo, kerhoneuvoja Sanelma sekä kauppias Tervolan poika. Hullu oli muu kylänväki epäluuloineen ja pelkoineen, jotka johtivat vääryyksiin ja väkivaltaan. Kun mylläri tukijoukkoineen oli ajettu pois, jäi ahdasmielinen kyläyhteisö hiljalleen kuihtumaan pää syvällä pensaassa. Eivätpä kylään juuri muutkaan sen jälkeen halunneet muuttaa, kun tarinaa kyläläisistä talikoineen kuulivat.

Onnellinen loppu? Kylä menetti persoonallisen ja hyväsydämisen miehen, jonka erilaisella luovuudella, työteliäisyydellä sekä tuoreilla ideoilla koko kyläyhteisö olisi saanut uudenlaista hyvinvointia ja vaurautta.
Minun tarinani mylläri elää nyt jossain suvaitsevassa, elinvoimaisessa kylässä Sanelmansa kanssa, ja ulvahtaa enää vain harvoin, silloinkin usein ilosta. Ja mitäpä ulvahduksista, eivät ne ketään vahingoita.

*Lainaus kolumnin alussa on Hasaniemen näytelmän ohjaajilta, Ismo Apellilta ja Ari Matikaiselta.

Tanja Karppinen, suunnittelija
Etelä-Karjala-instituutti, Lappeenrannan teknillinen yliopisto

Teksti on julkaistu Uutisvuoksessa kolumnina 13.7.2010

Lähde:  http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009102310478810_uu.shtml

Iltalehti tänään:

“Hiljattain julkaistu kirja, joka tarkastelee lemmikkieläinten ympäristövaikutuksia, tulee siihen tulokseen, että lemmikkieläimet ovat varsin paha riesa ympäristölle - jopa paljon pahempi kuin parjatut katumaasturit.

Uusiseelantilaisen Victorian yliopiston tutkijat Robert ja Brenda Vale ovat nimenneet kirjansa räväkästi - Time to Eat the Dog (On aika syödä koira). Kirjassa käydään seikkaperäisesti läpi lemmikkieläinten vaikutuksia ympäristöön ja todetaan, että etenkin koirien kuluttaman ravinnon tuottaminen on paha ekologinen rasite, New Scientist -lehti kertoi verkkosivuillaan.

Keskikokoinen koira kuluttaa kirjan mukaan vuodessa 164 kiloa lihaa ja 95 kiloa viljatuotteita, mikä tarkoittaa 0,84 hehtaarin ekologista jalanjälkeä. Kulutusmäärissä on huomioitu valmistusprosessia hukkaan menevän ruoan määrä. Esimerkiksi 300 gramman kuivamuonaan käytetään 450 grammaa lihaa ja 260 grammaa viljatuotteita. Suurempi hauveli, kuten esimerkiksi saksanpaimenkoira, hotkii ruokaa niin paljon, että sen ekologinen tassunjälki on 1,1, hehtaaria.

Kirjassa verrattiin koiria 4,6-litraiseen Toyota Land Cruiser -katumaasturiin, jolla ajetaan vuodessa 10 000 kilometriä. Vaikka mukaan otetaan auton valmistamiseen kulutettu energia, Land Cruiserin ekologinen jalanjälki on alle puolet keskikokoisesta koirasta, 0,41 hehtaaria.”

Tämän perusteella ei siis ole ekologista omistaa koiraa. Enpä ole tullut ajatelleeksikaan asiaa noin. Sinällään tällä tiedolla ei ole minulle merkitystä, en omista lemmikkiä, enkä tule omistamaankaan.

Päätin tällä viikolla 41 kirjoittaa energiansäästöviikon kunniaksi blogin - yllätys yllätys - energiansäästöstä.

Olen nyt viikon kuluessa taas erityisen tarkkaan miettinyt taloutemme energiankäyttöä. Mahdollisimman niukasti käytämme energiaa muutenkin, mutta aina on joitain asioita, joista voisi vähän vielä pihistää. Meillä on käytössämme ekosähkö sentään.

Yhtenä syntinämme voisi pitää ehkä saunomista. Saunomme silloin tällöin liian kauan kerrallaan ja joskus ehkä hieman turhan useinkin. Saunominen on kuitenkin nautinto ja peseytyminen välttämättömyys, joten tämä meille sallittakoon.

Meillä on tosin hyvin pieni sauna, juuri ja juuri kahden istuttava, jossa on tietenkin hyvin pieni kiuaskin, joka ei paljoa kuluta. Tällä viikolla saunoessa aloitin löylyttelyn jo saunan ollessa kuudessakymmenessä asteessa. Se on ihan sopiva pienessä saunassa.

Sauna myös lämpiää niin nopeasti, että joskus älyämme mennä sinne mittarin ehdittyä jo turhan korkeisiin lämpötiloihin. Sauna olisi järkevää myös sammuttaa jo hyvissä ajoin ennen saunomisen lopettamista. Kyllä siellä lämpöä riittää vielä kauan sammuttamisen jälkeenkin.

Myös laitteiden virrassäästötila kuluttaa sähköä yllättävän paljon, ainakin vanhojen laitteiden. Meillä on ei hurjan vanhoja laitteita ole, mutta telkku on typerä, kun siitä ei saa virtoja kokonaan pois ilman töpselin konttaamista irti seinästä. Olen ajatellut ostaa jatkojohdon, jossa on kytkin, niin loppuu konttaaminen. Ehtisinköhän tällä viikolla vielä markettiin? Sopisi viikon teemaan…

Keittiöstä paloi sattumalta lamppu aamulla. Se oli vielä tavallinen hehkulamppu. Siihen tilalle laitamme nyt energiansäästölampun. Tulee tehtyä ainakin yksi tarkoituksellinen ekoteko energiansäästöviikon nimissä!

Tänään on maailman kasvisruokapäivä. Vaikka muutenkin tykkään syödä kasvisvoittoisesti, tänään on parasta ottaa kasvisruokapäivä ihan kirjaimellisesti. Toivottavasti muutkin tekevät niin! Ei sillä, että eläimet ja ympäristö ihan vain sillä pelastuisivat, mutta pistäisipä se ainakin ajattelemaan hetkeksi, ettei ehkä olekaan niin kovin pöllö tapa pistellä välillä - tahi vaikka aina - kasvisruokaa.

Kyllä meidän taloudessa muutenkin pidetään kasvisruokapäiviä, myös ihan tarkoituksella, ei vain kerran vuodessa. Toivoisin, että kasvisruokapäivä näkyisi kuitenkin ainakin näin kerran vuodessa myös työruokaloissa, lounasravintoloissa, kouluissa, tarhoissa, palvelutaloissa jne. Raavas mieskin voisi ladata lautaselleen herkullista kasvisruokaa ja huomata, että sillä pärjää siinä missä lihallisilla annoksillakin.

Tänä iltana “joudun” kyllä istahtamaan valmiiseen illallispöytään, enkä usko emännän olevan välttämättä tietoinen kasvisruokapäivästä. Se hänelle anteeksi annettakoon, ja illalliseni mukisematta syön. Oikeastaan tämä pehmeämpi suhtautuminen sekasyöntiin syntyikin suunnilleen tuollaisia uria. Olinhan kuitenkin 11 vuotta elämästäni kasvissyöjä. Nykyisin totaalisen rajanvedon sijaan pyrin syömään tasapainoisesti ja niin, että otan mahdollisuuksieni mukaan aina myös eettiset ja ympäristönäkökulmat huomioon. Ehdoton en kuitenkaan ole, tässäkään asiassa - enää.

Helsingin Sanomat kirjoittaa kasvisruokapäivästä:
http://www.hs.fi/ruoka/artikkeli/T%C3%A4n%C3%A4%C3%A4n%20on%20lihaton%20hernekeittop%C3%A4iv%C3%A4/1135249713086

Tänään 28.3.2009 on Earth Hour klo 20.30-21.30. Tällöin iso osa Suomen kuntia ja kansaa sammuttaa valot ja välttää kaikkea muutakin sähkön käyttöä. Jääkaappia ja pakastinta en meinaa kytkeä pois, mutta muuten aion olla sähköttä. Tunnelmointia kynttilän valossa

Kaikki mukaan hyvän asian puolesta!

Liittykää myös FB-ryhmään:
http://www.facebook.com/group.php?gid=2235111402&ref=mf

Nenäpäivää vietetään Suomessa tänään toista kertaa. Nenäpäivänä kerättään varoja maailman köyhimpiin maihin.

Viime vuonna ostettu Nenäpäivän Ylen hyvä -pipo on ollut ahkerassa käytössä; päässäni koko päivän, lounaan ajaksi otin pois. Mikolla on Nenäpäivän paita, ja meillä molemmilla nenät. Tuotot Nenäpäivän tuotteista menevät lyhentämättöminä kehitysmaihin, etenkin naisille ja lapsille. Täytyy nyt kyllä totuuden nimissä myöntää, että viime vuonna ostamamme nenät ovat hyvässä tallessa - niin hyvässä, etten vielä tänään ole onnistunut niitä löytämään.

Viime vuonna ostin neniä myös muutamille kavereilleni. Hollella kävimme viimeksi pari viikkoa sitten, hänellä oli nenä ainakin vielä tallessa, kunniapaikalla soittopöydän reunalla.

Aika rauhallisesti olen tänä vuonna viettänyt Nenäpäivää pipoineni, viime vuonna oli vauhdikkaammat tempaukset: Vuoden 2007 Nenäpäivän blogi

Telkusta tulee muuten koko illan Nenäpäivän lähetystä ->

Etelä-Saimaa uutisoi tänään 18.10.2008 talouden menevän kuntien hankinnoissa eettisyyden edelle.

Lappeenrannan ruokapalvelu ei käytä tällä hetkellä Kehitysmaakaupan reilun kaupan tuotteita, mutta lähiruokaa käytetään jonkin verran. Kotimaiset tavarantoimittajatkaan eivät välttämättä ole tae kotimaisesta tuotteesta, ainakin lihaa tuodaan ulkomailta, eikä ostajalle kerrota tuotteen alkuperää. Lähiruualle ei ole tarpeeksi tuottajia, ja paikalliset toimijat ovat melko pieniä, joten toimitusvarmuus ei ole riittävä suurelle tilaajalle. Neuvona paikallisille tuottajille Lappeenrannan ruokapalvelujohtaja kehoittaa verkostoitumaan ja tekemään yhteistyötä.

Eli aivan mustavalkoinen ei tämäkään asia ole, ja kaipaa selvityksiä sekä järkeviä linjauksia valtuustolta. Lähtökohtana on oltava toimitusvarmuus, hinta, laatu sekä eettisyys. Tulevan valtuuston linjausten tulisi olla entistä vahvemmin kunnan hankintojen eettisyyden puolella.

Kehitysyhteistyön palvelukeskus ja Reilun kaupan edistämisyhdistys kampanjoivat Lappeenrannassa tänään kauppatorilla ja tiistaina 21.10. kauppahallissa eettisten kuntahankintojen puolesta. Haastan kaikki alueen kunnallisvaaliehdokkaat käymään tutustumassa asiaan!

Linkki tapahtuman kalenterimerkintään

Vartti uutisoi tällä viikolla asian, joka on tiedetty ainakin maalaisjärjellä jo kauan: Luonnonystävä nauttii kraanavettä. Myös omien rahavarojensa ystävä nauttii kraanavettä. Tällä kertaa Lappeenrannan Vesi Oy suosittaa juomapullon täyttämistä suoraan vesihanasta. Tämän tekee mielellään rahan ja pakkausjätteen säästämiseksi. Ja onhan sekin jo tutkittu, että kraanavesi on puhtaampaankin kuin pullovesi.

Pullon täyttää hanasta eurolla 500 kertaa. Siinä missä pullotettu vesi matkaa jopa tuhansien kilometrien päästä aiheuttaen ympäristökuormitusta, on kraanavesi ollut vielä ainakin pari päivää sitten vielä luonnossa. Lisäksi pulloveden heikkouksina voidaan luetella pullojen varastointi, joka kuluttaa energiaa, ja pantittomista pulloista syntyvä turha jäte.

Meillä Suomessa, missä hanavesi on ekologista ja puhdasta, ei ole mitään syytä ostaa pullovettä. Paitsi jos joskus junassa karsea jano yllättää, ja on pakko saada vettä, kun ei muu maistu, niin täällä sitä vettä ei saa ottaa hanasta (Oon siis junassa, mutten ostanut vettä, on omat luomuporkkanamehut mukana). Sitäkin kyllä ihmettelen, että miksi ei. Mistä ihmeestä junan vessan tulee sellaista vettä, ettei sitä voi juoda. En tiedä - vielä.

Kuluttaja taipuu helpoiten pieniin ilmastotekoihin. Mikä on pieni ilmastoteko, mitkä ovat myytit ja todellisuus? Jokainen ilmaston puolesta tehty teko on hyvä teko, vaikka pienikin. Pienillä askelilla suuriin tavoitteisiin.

Helsingin sanomissa 17. syyskuuta kirjoitettiin otsikolla ”Hiilikilot kuriin!”. Taustalla on tutkittua tietoa ilmastoasioista. Sanoma oli, että pienet ilmastoteot ovat muotia, mutta harva tietää oikeasti, mikä vaikutus milläkin teolla on. Mielestäni yksikään eettinen teko ei kuitenkaan ole turha, mutta missä perspektiivissä näistä sietää puhua?

Ensimmäisenä kannattaa vähentää yksityisautoilua ja vaihtaa vihreään sähköön. Tuulisähkö maksaa vähän enemmän, mutta niin vähän enemmän, ettei kenellekään järkevästi sähköä kuluttavalle se voi muodostua ongelmaksi. Meillä vaihdettiin aikoja sitten, ja sähkökustannukset yhäkin vaan laskevat oman järkevän käytön myötä. Niin, sähköyhtiön arviot ovat aina liian suuret, perustuvat ties mihin keskikulutukseen.

Ruokakaupassa kassivalinnan vaikutus on vaatimaton verrattuna moneen muuhun asiaan. Silti en ota muovikassia koskaan mielelläni – kaikki kunnia siitä niille, jotka valitsevat myös tämän _pienen_ ilmastoteon. Silti se on pieni, mutta suuri, tunteita herättävä, mukarikos. Hesarissa oli karkea arvio siitä, että jos sinkku vaihtaa ekosähköön vuodeksi, vastaa päästösäästö noin 50 000 muovikassia. Ekosähkö kuittaa 450 vuoden muovikassit, jos lasketaan, että kasseja ostaisi kaksi viikossa. Ja muovipussi on höyryämisen aihe nro 1. Ihan hyvin voisi lopettaa koko muovikassin, mutta jotain muutakin täytyisi tehdä.

Energialamput kotona tuovat todellista säästöä – tämä lienee helpohko ilmastoteko toteuttaa joka kodissa. Ja naudanlihan käytön vähentäminen kannattaa. Kasvispäivä kaksi kertaa viikossa, ja lähiruoka rulaa siinäkin. Turha on myöskään lämmittää liikaa, vaatteita ja peittoja on helppo lisätä.

Olivatpa ilmastoteot miten pieniä tahansa, kun tarpeeksi moni lähtee mukaan, pienen miehen hiljainen protesti alkaa tehota.

Tänään 22.9. vietetään autotonta päivää, joka päättää kansainvälisen liikkujan viikon.

Oma päiväni lähti käyntiin ennen kuutta aamupimeässä. Pyyhkäisin vauhdikkaasti pyörällä rautatieasemalle, vaikkakin hieman vilpoisissa merkeissä. Joensuussa lämpötila oli yön aikana pudonnut nollaan. Kun sitten pyöräni kanssa hyppäsin junasta Lappeenrannassa, ulkona olikin jo kaunis aurinkoinen sää. Kotiin poljettuani sain vähentää vaatetusta, pipo ja kaulahuivi olivat liikaa.

Autotonta päivää vietetään Suomessa jo yhdeksättä kertaa, Liikkujan viikkoa kuudetta kertaa. Tämän vuoden teemana Liikkujan viikolla on ilmanlaatu ja puhdas liikkuminen. Kampanjan tarkoituksena on saada ihmiset miettimään omia liikkumistottumuksiaan ja niiden vaikutuksia ilmanlaatuun. Autoton päivä herättelee ajatuksia eri mahdollisuuksista korvata auton käyttöä muilla kulkuvälineillä.

P.S. Pyörän kuljettaminen junassa on turhan kallista.