Tanja Karppinen

Tietoo miusta

Oon Tanja Karppinen, alueen asioista kiinnostunut syntyperäinen lappeenrantalainen, ja äkkipuhheinen nuori city-karjalainen. Filosofian maisteriksi valmistuin Helsingin yliopiston Kouvolan käännöstieteen laitoksesta pääaineenani venäjän kääntäminen ja tulkkaus. Tällä hetkellä oon Lappeenrannan teknillisen yliopistossa suunnittelijana Etelä-Karjala-instituutissa, sekä lisäksi Helsingin yliopiston jatko-opiskelijana.

Vapaa-aikani kuluu lukuisten harrastusteni, ystävieni sekä seura- ja yhdistystoiminnan parissa. Viihdyn myös kotona, ja arvosta suuresti kaikkea sitä aikaa, jonka ehdin kumppanini kanssa viettää. Liikunnan lisäksi harrastuksiini kuuluvat kielet, kirjallisuus, kulttuuri ja matkailu – erityisesti kiinnostavat Venäjä ja Itä-Eurooppa. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat pitkäaikaisia lempiharrastuksiani. Lisäksi pidän kovasti musiikista sekä teatterista, ja olen harrastanut kumpaakin näistä muutenkin kuin “penkkiurheilijana”.

Myös Etelä-Karjala-instituutin/LUT suunnittelijana pääsen toteuttamaan itseäni, koska koen instituutin roolin ja tehtävät maakunnassa tärkeiksi. Tunnen niiden olevan lähellä oman mielenkiintoni kohteita, kuten alueellista kehittämistä ja yhteiskunnallista vuorovaikutusta. Pitkälti samat asiat (Lappeenrannan seudun Vihreiden “pienehkön” painostuksen lisäksi) saivat miut lähtemään myös kunnallisvaaliehdokkaaksi. Puolueen valintaa ei tarvinnut miettiä, vihreys on ollut perusarvojani pienestä pitäen.

Olin Lappeenrannassa kunnallisvaaliehdokkaana ensimmäistä kertaa kunnallisvaaleissa 2008. Ääniä sain 90, jonka ansiosta vaikutan seuraavat vuodet vihreiden 1. varavaltuutettuna, kaupunginvaltuustossa olen päässyt vaikuttamaan jo useissa kokouksissa. Kuulun myös Vihreiden valtuustoryhmään.

Vuoden 2009 alusta olen toiminut Nuoriso- ja liikuntalautakunnan jäsenenä, Lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmän jäsenenä (+ Oikeus harrastaa ja osallistua -alaryhmän kummivaltuutettuna) sekä Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuuston valtuutettuna. Vuoden 2010 alusta olen ollut myös Saimaan Tukipalvelut Oy:n hallituksen jäsen. Tiukkaa työtä, jota on usein ja paljon - mutta työ on myös mielenkiintoista ja jännittävää.

Vihreiden toiminnassa olen mukana seuraavasti:
Etelä-Karjalan vihreiden naisten hallituksessa sihteerinä ja rahastonhoitajana 2009
Etelä-Karjalan vihreiden naisten hallituksessa jäsenenä 2010
Lappeenrannan seudun Vihreiden hallituksessa 2010 tiedottajana
Kaakkois-Suomen Vihreiden hallituksessa jäsenenenä 2010

Toimin alueeni eli Kuusimäen, Kourulan ja Lavolan asukasyhdistyksen puheenjohtajana. Kuulun Länsialueen alueraatiin. Olen myös taloyhtiömme puheenjohtaja.

Olen Suomi-Venäjä-seuran Lappeenrannan osaston puheenjohtajana ja Suomi-Venäjä-Seuran Kaakkois-Suomen piirihallituksessa.

Kaiken kaikkiaan oon aika aktiivinen ja onnellinen ihminen, ja toivon että se näkyy ja välittyy ulospäin. Rohkeutta on rakastaa elämää!

Tanjan blogi Bloggerissa

Tanjan sivu VaaliWikissä

Tanjan ryhmä Facebookissa

Tanjan sivu Etelä-Karjala-instituutin sivuilla

Järjestöjä, joiden jäsenyyden ja tukemisen koen erityisen tärkeäksi: Eläinsuojeluliitto Animalia, Amnesty International, Oikeutta eläimille, Suomen luonnonsuojeluliitto, Reilun kaupan puolesta ry (Repu), Maan ystävät, Tverinkarjalaisten ystävät ry, Suomi-Venäjä-Seura, Lappeenrannan seudun eläinsuojeluyhdistys (jonka kautta Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto ry).

 

*Rohkeutta on olla oman elämänsä vihreä! Pienillä askelilla suuriin tekoihin. Rohkeutta on rakastaa elämää!*

Tanja Karppinen on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Kirjaudu